Mallihymyn harjoittelua ja kuvia lehteen

Published on by

Mallihymyn harjoittelua ja kuvia lehteen

Lähettelin muutama viikko sitten lehdistötiedotteita Syli-keinusta ja yrityksestäni yleensä. Tarkoituksena oli tuoda olemassaoloni edes jonkinlaiseen tietoisuuteen tai ainakin yrittää sitä. Olin aivan ikionnellinen, kun nuo tiedotteet poikivat yhteydenoton. Sen seurauksena minua haastateltiin elämästäni ja yritykseni alkuvaiheista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Lisäksi lehtijuttuun tarvittiin kuvia. Kuvien otto yritettiin ensin ajoittaa Kalliossa pitämäni Sylien esittelytilaisuuden kanssa samaan viikonloppuun, mutta kiireisestä aikataulusta johtuen se ei onnistunut. Kuvat päätettiin ottaa Vaasassa. Ohjeeksi sain, että päälle mukavat vaatteet.

Sitten vähän myöhemmin kävi ilmi, että kuvat otettaisiinkin meillä kotona. Lähetin kuvaajalle kuvia parista huoneesta etukäteen, ja sovimme kuvauspäivästä ja ajasta. Aloin vähän hermoilla. Onko kotimme tarpeeksi kuvauksellinen, entä minä? Mitä pitäisi laittaa päälle? Tutkittuani asiaa, ei pitäisi olla mitään kuviollista. No kaikki paitani ovat tietenkin kuviollisia... Alaosaksi minulla oli jo valmiiksi sopivan tummat farkut. Lisäksi tavoitteena oli romanttisen pehmeä tunnelma.

Pitkään harkittuani päädyin Doppwomanista hankittuun yläosaan. Neuletakiksi valikoitui ihanan pehmeän vaaleanpunainen neuletakki Sun of Gabalta. Aivan uusi vaatemerkki itselleni, muuten. Niitä oli kolmea eri mallia, yhdessä vaihtoehdossa oli hakaneulakiinnitys ja yhdessä vähän hupun oloinen piippukaulus. Mutta itse päädyin siihen, jossa on edessä iso ruskea nappi. Neuletakin alle valitsin More & moren valkoisen päällepäin yksinkertaisen näköisen paidan. Mutta kun sitä katsoo vähän tarkemmin, huomaa erittäin koristeellisen takaosan, se on ohutta, läpinäkyvää kangasta, joka on pliseerattu (käytetäänkö näin vanhanaikaista sanaa enää?), jopa erilaisille kuvioille. En ole nähnyt tällaista pliseerauskuviointia koskaan ennen. Materiaalina on uskomattoman pehmeä viskoosi. Laitan tähän kuvan erikseen More & moren sivuilta, koska meillä otetuissa kuvissa tuo takaosa ei näy ollenkaan. Tässä siis kyseinen paita takaa.

Kuvaukseen sopivat vaatteet olivat siis reilassa. Sitten kotia piti vielä raivata. Koska emme olleet vielä kuvaajan kanssa sopineet edes huoneen tarkkuudella, missä kuvat otetaan, päätin raivata suurimmat etukäteen ja pienemmät sitten, kun tietäisin, mistä kannattaa raivata.
Tässä Syli odottaa kuvaajan tuloa.

Kuvaaja Mikko Lehtimäki ilmaantui varusteineen sovittuun aikaan ja alkoi tarkastella kotiamme "sillä silmällä". Kuvauspaikaksi valikoitui olohuone. Kaikki valot sammutettiin. Tuntui, että kaikkia huonekaluja siirrettiin ja sitten keinu asetettiin huoneen keskelle. Istuin keinussa ja Mikko katseli näkymiä. Onneksi ei tarvinnut vielä poseerata. Sitten keinua käänneltiin milloin myötä-, milloin vastapäivään. Minun piti kaivaa esille villasukat ja sitten mietittiin, miten jalkojen pitäisi olla. Kuvausohje, jonka Mikko oli saanut, oli käsittääkseni melko yksityiskohtainen ja vaikea keinun muotoisen esineen kuvaamiseen. Melkoisen vääntämisen jälkeen päästiin ottamaan kuvia. Ja kylläpä mallin työ saattaakin olla hankalaa! Minulla itselläni taitaa olla yksi "kuvahymy", joka lähtee aina, kun valokuvia aletaan ottaa. Naamani näyttää kaikissa kuvissa samalta, ainakin tuntuu siltä. Oikeat mallit nostavat kulmakarvoja ja siirtävät leukaa ja "esittävät" ilmeellään surullisesti hymyilevää, iloisesti hymyilevää ja riehakkaasti hymyilevää, ainakin mitä olen television realityohjelmista katsonut. Minä vain hymyilen.

Kuvia otettiin eri suuntiin ja vähän eri kulmista. Lopulta avuksi otettiin kaapista hakemani vauvalakana. Yllä oleva kuva ei ole Mikon ottama, niitä en ehtinyt edes vilkaista! Tulosta pääsemme ihailemaan 12.12. Kerron sitten kyllä, missä.

Comments: 1000

Comments: 1000

51 - 60 of 1000 results
Guest |

DDHJnkoJOCZ
Have you seen any good films recently? nitroxtend website The army and some international agencies were delivering food, medicines, clothing and shelter to some of the hardest-hit areas, including far northern Badakhshan and Panjshir in the northeast.
vila nova x londrina online The great debate for weeks was whether TCU or Baylor would make it into the final four
Guest |

DFaCWgCjohBxCPHxAbD
What part of do you come from? bodyblade workout youtube Auriemma is the odds-on favorite this spring to win his 10th national title, which would tie him with John Wooden
best nootropics modafinil India's federal auditor had alleged that the government's allocation of coal blocks may have cost the exchequer revenues of about $33 billion, although industry watchers and the previous government have cast doubts on the figure
Guest |

DFnMaJymypeJpYdF
I can't get a dialling tone cytotec 200 mcg tablet abortion "I'm not convinced that concerns about the Fed have beenfully priced in, but we are seeing a bit of a bounce back today,and the bulls remain firmly in control of the market for now,"said Uri Landesman, president of Platinum Partners in New York.
Guest |

DFnkLGFIwQJYoJOxU
What do you study? viagra packstation or tramadol A state Senate panel on Thursday cleared the way for debate on the floor of the Senate on Friday, where Democratic Senator Wendy Davis drew national attention last month by staging a filibuster on the final day of a special session.
Guest |

DHNAFGNElAx
Do you need a work permit? provigil overdose symptoms The Lifetime Learning Credit enables you to save up to$2,000 on your tax bill if you have educational expenses from an accreditedinstitution.For example, if you’retaking an evening class or two to work toward a degree, you can use the creditto save money on your tax bill.
amaryllo icam hd skype wireless remote ip camera  Phelps was identified as the driver by his driver's license and appeared to be under the influence," the statement said
Guest |

DIikVEvIClUvDCRer
Where did you go to university? anada get viagra super Thomas later issued a statement: "I deeply regret mycomments I made last week regarding the Israelis and thePalestinians. They do not reflect my heart-felt belief thatpeace will come to the Middle East only when all partiesrecognize the need for mutual respect and tolerance. May thatday come soon."
Guest |

DLiPCiPGXpfLWUM
I'm in my first year at university viagra loss of eyesight Exports still represent the equivalent of roughly 35 percentof the region's combined economic output. But the U.S. recoveryhas been led by housing and shale-gas investment, not demand forthe electronics Asia's factories supply.
Guest |

DMNIttKzGka
A staff restaurant lancome hypnose mascara waterproof Casserly took a shot at the firm, too, when asked if he thought that using consultants such as him would be a trend that continues for searches.
Guest |

DNvwcrZnOIDFRe
Could you tell me the dialing code for ? avanafil On the earnings front, hotel, energy and financial servicesconglomerate Loews Corp posted a jump in second-quarterprofit as revenue from its insurance arm, CNA Financial,increased nearly 13 percent. Loews shares added 2 percent inlight premarket trading.
Guest |

DTcwczJzokQbiHkZDG
I'm on holiday how long does valium stay in your breast milk The current ban on most commercial drone flights will stay inplace until the FAA finalizes its proposed rules -- which couldtake anywhere from nine months to three years
51 - 60 of 1000 results
This topic has too many replies. It is not possible to add other replies.

Klarna Checkout
merchant information