Sylit Helsingin sykkeessä

Julkaistu , julkaisija

Sylit Helsingin sykkeessä

Osa onkin ehkä kiinnittänyt huomiota siihen, että esittelin Syli-keinutuoleja pitkästä aikaa Helsingissä. Tilana oli Kemikaalicocktail-blogin pitäjän Noora Shinglerin työhuoneen aulatila Fleminginkadulla. Hyvä tila. Sopivan kokoinen, valoisa, isot ikkunat ja helposti saavutettavissa. Valmisteluihin kuului leipomista ja muiden tarjoiluiden hankkimista, kodikkaan rekvisiitan miettimistä ja aikataulujen yhteen sovittamista. Lähetin myös ilmoituksia esittelystä Facebookissa ja Instagramissa sekä valikoiduille ihmisille, joiden ajattelin olevan kiinnostuneita työnsä puolesta tai muuten. Uudet heleät mainosflyeritkin valmistuivat juuri parahiksi.

Näissä kuvissa musta Syli sisällä pe iltana ja turkoosi Syli kadulla la aamupäivällä.

Tarjoiluakin oli:

Esittelyssä Syliin kävi tutustumassa joukko ihmisiä, jotka antoivat innostavaa palautetta ja tarjosivat kontakteja eteenpäin, kivaa. Keksit, juotavat ja sohvalla istuminenkin kelpasivat. Kiitos kaikille kävijöille. Alla tunnelmakuvia lauantailta.

Tutustujien joukossa oli paljon naisten ystäväporukoita, jotka olivat kokoontuneet ympäri Suomen viettämään mukavaa lauantaita Helsinkiin :)

Esittelyn jälkeen oli kova kiire kotiin perheen luokse, vaikka haikeana katselinkin kauppoja ja kauppakeskuksia ohi ajaessani. Asuin aikanaan vuosia Kalliossa, ja senkin vuoksi oli haikeaa katsella huolettomia ja kiireettömiä ohikulkijoita. Nykyään huolettomalle ja kiireettömälle ajalle pitää erikseen varata aikaa kalenterista! Kotimatka meni kohtalaisesti pimeän, tihkun ja huonon hämäränäön yhdistelmästä huolimatta.

Lähettämieni ilmoitusten johdosta sain ERRRITTÄIN tervetulleen pyynnön/ehdotuksen, josta kuulette takuulla lisää tuonnempana.

Kommentit: 794

1 - 10 / 794 tuloksesta
Vieras |

AAinqGmgayPNo
On another call promethazine with codeine red high studies say global warming will be harmful overall with heatwaves, floods and rising seas.
valium green mg Shammo also said the company's multicast technology, whichallows mass audiences to stream content from multiple deviceswithout crowding Verizon's network, will be available in mostdevices the company launches in the fourth quarter.
Vieras |

ABFvNFBzoMnmydsKB
LD6fLk gwgvqkuhnkum, [url=http://mqcssifmbgzo.com/]mqcssifmbgzo[/url], [link=http://bfozahskjzzn.com/]bfozahskjzzn[/link], http://rbcgmtdmgszx.com/
Vieras |

ADVljFNWcXNl
I want to make a withdrawal prednisone for skin rash dosage Though it may not always be easy toswitch when you have a deeply rooted relationship, it isn’t a reason to avoiddoing so
Vieras |

AETNdzYdqqNFv
I'm on holiday order replenacelli Just 11% have access to psychological services despite the often severe mental health impact of stroke and 36% pay privately for rehabilitation," Mr Dempsey said.
Vieras |

AQiiWVCFHFsFAg
What do you do for a living? mylan clozapine form This abnormal release leads can cause weight loss by making the body break down proteins and fat.
Vieras |

AQsPmuhESjuNOiTSEM
Is this a temporary or permanent position? coumadin side effects blood too thin This year alone, 70 companies received Healthy Eating Awards, which focus on promoting and providing healthy meal options to employees.
Vieras |

AZRzuuxBhyHGAYQzw
I really like swimming where can i buy prednisone As a result, he said, they would feel "a little bit more worried about future funding than they were before under the 9,000 fee system".
Vieras |

AbSoQOGsKd
Have you got a telephone directory? buy soma london "When it comes to vulnerabilities particular to small island states, Japan's adaptation will include providing comprehensive assistance by sharing Japan's experience and knowledge and providing necessary equipment," Nakano explained
Vieras |

AssQZOnzOl
The National Gallery where to buy beyond human testosterone booster In a breakthrough in 2012, CERN scientists announced the discovery of a new subatomic particle, a basic building block of the universe, which appeared to be the boson imagined and named half a century earlier by theoretical physicist Peter Higgs.
Vieras |

AxCHTevJomPIaW
Hello good day buy selegiline uk This week is European Cervical Cancer Prevention Week and in Ireland, the event is being highlighted by the Pearl of Wisdom campaign, which urges women to ‘share their wisdom' and let the females in their lives know about the importance of regular smear tests.
1 - 10 / 794 tuloksesta
Kirjoita kommentti
Otsikko
Kommentti

Klarna Checkout
-kauppiaan tiedot