Uudet tyynyt valikoimaan

Julkaistu , julkaisija

Uudet tyynyt valikoimaan

Nyt niitä on saatavilla: pitkään mielen päällä ja työn alla olleita, Tuote3-nimellä kulkeneita asentotyynyjä.

Aloitetaan alusta. Vuosia olen kärsinyt lantion ja lonkan kivuista, välillä vähemmän, välillä pahemmin. Kivun syytä on tutkittu, olen saanut jumppaohjeita ja noudattanutkin niitä. Olen laihduttanut ja opetellut joogaamaan (aika kiva laji muuten, voin suositella). Eniten kipu vaivaa öisin. Huonompina aikoina herään siihen yöllä, eikä tavalliset särkylääkkeet tuo helpotusta kuin muutamaksi tunniksi. Aamulla selkä on pitkään jäykkä ja kipeä, eikä pukeminen onnistu kovinkaan helposti. Olen saanut vaivaani helpotusta tyynyistä, joita olen pitänyt polvien välissä, joskus myös selän takana. Lopputuloksena sänkymme oli täynnä tyynyjä jalkopäässä, eivät tyynyt pitkään pysyneet paikoillaan kun kierin öisin.

Kerran olimme mökillä, eikä siellä ollut niin montaa ylimääräistä tyynyä, että olisin voinut tehdä normaalit toimenpiteet. Mutta sängyssäni oli kuitenkin ylimääräinen täkki, jonka kieritin rullalle ja laitoin jalkojen väliin. Nukahdin onnellisesti ja nukuin paremmin kuin yleensä. Siitä se ajatus sitten lähti. Etsin tosi pitkään valmistajaa, joka käyttäisi tyynyjen täytteenä luonnonmateriaaleja. Sain koetyynyn (tämä oli talvella 2013) ja huomasin heti sen toimivan minulle. Testasin sitä itse noin puolitoista vuotta. Keinutuolikiireiden vuoksi aikaa tyynylle ei kuitenkaan ollut riittävästi.

Syyskesällä 2016 viimein totesin, että tyynyn pitäisi päästä koekäyttöön muillekin, jotta saisin siitä testattua, puolueetonta tietoa.

Kävi ilmi, että tyynyn testaajat olivat varsin tyytyväisiä: kaikki kokivat kiputilojensa helpottuneen! Tässä testaajien palautelomakkeisiin kirjaamia huomioita:

"Erittäin positiivinen kokemus. Rentoutti lihaksia ja aamut ja päivät olivat paljon kivuttomampia. Aamupäänsäryt loppuivat." (Nainen, joka kärsii laajoista nivelkulumista, hermovaurio, fibromyalgia)

"Yön ongelmat helpottivat, ja myös päivät olivat kivuttomampia" (Nainen, jonka ristiselkä ja hartiaseutu ovat jännittyneet ja kivuliaat aiheuttaen mm. huimausta)

"Yöllä nukuin rauhallisemmin ja käsien puutuminen väheni. Alaselän aamusärky väheni" (Nainen, fyysinen työ aiheuttaa rasitusta niska-hartiaseudulle ja SI-nivelen asentovirhe)

Arvaatte, että olin iloinen niitä lukiessani :) Tyyny toimi siis muillakin, oli oikean kokoinen ja tarpeeksi tukeva.

Tyynyille annettiin nimeksi Kylki. Tyynyjen täytteenä on Ökotex-100-sertifioitua puuvillaa, ja tyynyn pintakangas on myös puuvillaa. Tyynynpäälliset ovat paksumpaa puuvillaa. Tyynyt sekä päälliset valmistetaan käsityönä Tampereen seudulla.

Kommentit: 1000

Kommentit: 1000

1 - 10 / 1000 tuloksesta
Vieras |

AALAIXOMaeJ
I went to http://avanafil.blog.hu/ conversation avanafil cost grind utilities “It bothers my dog,” she told Confidenti@l at a Brooklyn screening of her new flick, “Drinking Buddies,” in which she plays a low-key brewery worker who believes she may be in love with her best friend and co-worker.
Vieras |

AEJNgjmxNWn
Insert your card advil cold and sinus side effects drowsiness The El Paso Department of Public Health also increased the number of people who may have been exposed to 858
Vieras |

AMSDsRPDrifiQQ
When do you want me to start? buy toradol shot For parents of young children, Blain generally estimates these expenses will run about 20 percent of tuition and fees and room and board per year, and then he adds the cost of inflation. However, he also tells parents to decide just how much they want to spend. At a school that costs $14,000, he recommends parents expect $1,500 to $3,000 in extra expenses.
Vieras |

ANQkuUIWcvncb
We were at school together does imitrex lower heart rate FILE - In this Monday, July 29, 2013, file photo, Trader Kevin Coulter, center, works on the floor of the New York Stock Exchange. Global stock markets drifted Wednesday July 31, 2013 as investors waited for the Federal Reserve's latest assessment of the U.S. economy. (AP Photo/Richard Drew, File)
Vieras |

ASoOjXrHzF
What do you want to do when you've finished? buy rumalaya forte Parliament’s move will allow prosecutors to lay fresh charges against the named men if they find enough evidence. The September charges were made under a special court order that was only valid for 48 hours.
Vieras |

AURMRgfXZjoTZJy
One moment, please high t black testosterone booster caffeine free (Reporting by Sruthi Ramakrishnan and Nayan Das in Bengaluru;Editing by Joyjeet Das)
Vieras |

AVAPSQBZzPrkUkxm
I'm not interested in football nerium day cream cost She pointed out that urticaria that is caused by an allergy usually occurs within an hour of exposure to the allergen, and symptoms then go away within hours
Vieras |

AVmGZrORykFOaimHQq
I'm in my first year at university where to purchase levitra generic photos If EBay, Amazon and other companies can deliver suchproducts quickly enough, they could grab a bigger share of thislocal commerce market, J.P. Morgan analysts including DougAnmuth wrote in a recent note to investors.
Vieras |

AWEELQaKne
I really like swimming uy cialis uk cheap tadalafil Failure to pass the bill would close down much of thegovernment for the first time since 1996. More than a millionfederal employees would be furloughed from their jobs, with theimpact depending on how long a shutdown lasted.
Vieras |

AayiSNKcUTiSbY
I've just graduated xanax online foreign pharmacy  “I think a young man last week tried and it didn’t work out too well.”
order eyeperlabs To meet its proposed electric and hybrid taxi requirements, the LTDA is also seeking a 150 million fund from the Mayor towards the purchase of the first 15,000 compliant taxis
1 - 10 / 1000 tuloksesta
Tässä aiheessa on liikaa vastauksia. Muita vastauksia ei voi lisätä.

Klarna Checkout
-kauppiaan tiedot